Sataman Ilta Zoomissa

Jatkamme Sataman iltoja kaksi kertaa kuussa striimattuna, mutta kerran kuussa pidämme vuorovaikutteisemman Sataman Ilta. Tuo vuorovaikutteisempi ilta on ehtoolliskerralla eli opetussarjan viimeisellä kerralla.

Ilta pitää sisällään ylistyksen, ehtoollisen ja opetuksen niin kuin ennenkin. Erilaisen ja yhteisöllisemmän illasta tekee se, että meidän on mahdollista kommunikoida molempiin suuntiin Zoom videoneuvottelupalvelun kautta. Zoomia voi käyttää tietokoneelta, tabletilta tai puhelimesta. Tavoitteena on osallistua Sataman Iltaan pienissä ryhmissä (2-10 henkeä) tai vaikka messeissä. Ryhmät kokoontuvat fyysisesti yhteen esimerkiksi kodeissa. Tavoitteena on näin mahdollistaa vuorovaikutus yhteen kokoontuvien kesken. Ryhmät voidaan toteuttaa tarvittaessa myös virtuaalisesti niin, että ryhmän jäsenet ovat kukin kodeissaan omilla päätelaitteillaan.

Opetuksen jälkeen varaamme ryhmille omaa aikaa, ryhmän sisäiseen keskusteluun. Pienryhmä voi halutessaan kirjoittaa Zoomiin viestillä tai vaikka kertoa esiin nouseita ideoita, ajatuksia, käytännön sovelluksia siitä, mitä keskustelussa nousi esiin. Tämän pienryhmäajan jälkeen palaamme kaikki vielä yhteen jakamaan yhteisen annin ja vedämme Sataman illalle loppusolmun. 

Zoom kokoontuminen mahdollistaa meille osallistumisen iltaan paikasta riippumatta ja epidemiatilanteesta huolimatta. Toivomme että saisimme näihin Zoom iltoihin vieraaksi myös kauempana olevia seurakuntalaisia ja jopa lähettejämme. Työstämme tätä toimintamallia vielä ja tulemme informoimaan lähiviikkoina miten asia etenee. 

 

Alla kirjautumisohjeet Zoom kokoontumiseen.

ZOOMiin kirjautumisohje

Ohjeet ovat yksityiskohtaiset, mutta käyttö on helppoa, joten saatat osata ilmankin näitä ohjeita, klikkaamalla vain lähetyksen linkkiä.

  1. Lataa koneellesi tai puhelimeesi Zoom-sovellus sovelluskaupastasi tai osoitteesta zoom.us. Tietokoneella Zoomin pitäisi toimia myös selaimessa ilman työpöytäsovelluksen lataamista, mutta jollei toimi niin lataa sovellus.
  2. Sinun ei tarvitse luoda Zoom-käyttäjätunnusta.
  3. Avaa lähetys. Löydät lähetyksen kahdella eri tavalla:

Avaa Zoom-sovellus ja kirjaudu sisään omalle tilillesi. Valitse ”Join a meeting”. Kirjoita kirjautumisikkunaan kokouksen numerotunnus (12 numeroa), sekä tämän kokouksen salasana. Anna myös oma nimesi, joka näkyy muille osallistujille.
• numerotunnus (Meeting ID) : 968 9172 9762

• salasana (Passcode): 917128

  1. Voit halutessasi laittaa omalta puoleltasi videon käyntiin, jolloin muut osallistujat näkevät sinut. Tämä kuitenkin vaatii nettikaistalta riittävää leveyttä, joten jos yhteytesi alkaa pätkiä, katkaise ensimmäisenä oma videosi.
  2. Jos sinulle näkyvät kaikkien osallistujien ruudut yhtä suurina (pieninä), valitse oikeasta yläkulmasta näkymäksi ”Speaker view”, jolloin näet kulloinkin äänessä olevan käyttäjän kuvan isompana kuin muut.
  3. Zoom-ikkunassasi sinulla on käytössäsi myös virtuaalinen mahdollisuus reagoida: esimerkiksi antaa aplodeja tai nostaa peukkua. Nämä näkyvät muille osallistujillekin – tehdään tästä yhteinen juttu! Voit myös kirjoittaa chat-keskusteluikkunaan viestejä, jotka muut osallistujat näkevät.
  4. Jos tarvitset apua kirjautumisessa tai sinulle tulee teknisiä ongelmia soita Artolle numeroon p.0401702334.  Lämpimästi tervetuloa mukaan testiin!

Suunnitteluryhmän puolesta, Arto Malmberg p.040-1702334, arto@satamaseurakunta.fi

PS. Jos sinulla nousee ajatuksia tai ideoita tämän tiimoilta joita haluat jakaa, niin soita tai laita s.postia tulemaan.