Raito Paananen - 21.10.2017

Laita hyvä kiertämään!

Järvi tai lampi, josta vesi ei virtaa minnekään, pilaantuu nopeasti. Sen sijaan tasainen veden kiertäminen pitää sen raikkaana ja puhtaana. Näin on myös hengellisessä elämässämme. Meillä saattaa olla paljon hengellistä tietoa ja ymmärrystä, mutta se ei virtaa minnekään. Emme laita sitä käytäntöön arjen elämässämme. Ja siksi hengellinen elämämme saattaa surkastua. Uskosta katoaa vähitellen merkitys ja tarkoitus. Se on ihan ok, jotta pelastuisimme. Mutta mitä sitten? Uskomme pilantuu ja kääntyy sisäänpäin. Mutta kun näemme lähimmäistemme kulkevan kadotukseen ilman Jeesusta, meille tulee tarve kertoa heillekin Jeesuksesta. Silloin meidän omakin hengellinen elämämme virkistyy ja aktivoituu. Emme ole täällä turhaan! Meillä on tarkoitus! Meitä tarvitaan! Illan opetuksesta vastaa Raito Paananen.

Sarjasta: "Kristityn ravintoympyrä"

Liikemaailmassa eletään ns. kvartaalitalouden lainalaisuuksien mukaan. Neljännesvuosittain asetetut tavoitteet ohjaavat useimpien firmojen toimintaa. Ja tuloksia seurataan jatkuvasti. Jos annettuja tavoitteita ei saavuteta, korjaustoimenpiteitä tehdään välittömästi. Hengellisessä elämässä tällainen, tai millainen tahansa tavoitteellisuus koetaan usein vieraaksi ja jopa vääräksi. Sillä seurauksella, että monen kristityn hengellisen elämän hoitaminen on jatkuvasti sillä ‘pitäis joskus tehdä’ -listalla. Joka vuoden alussa tehdyt päätökset ovat jääneet haaveeksi arjen puristuksessa. Olisiko tavoitteellisuudesta hyötyä meidän elämässämme? Mitä se vaikuttaisi meidän Raamatun lukemiseemme, rukouselämäämme, seurakuntayhteyteemme tai evankelioimiseemme?

Opetusteksti     Messikysymykset

Muita opetuksia "Kristityn ravintoympyrä"

Powered by Series Engine