Arto Malmberg - 14.10.2017

Seassa sopassa

Oletko Sinä yksinäinen kristitty? Onko Sinulla elävää seurakuntayhteyttä? Jumala on tarkoittanut meidät elämään yhteydessä Häneen ja toisiin kristittyihin. Sillä yksinämme me emme kasva, emme ihmisinä emmekä Jumalan lapsina. Yhteys toisiin voi joskus sattua, mutta se opettaa meitä antamaan anteeksi ja sietämään erilaisuutta. se kasvattaa meistä helpompia kanssaelettäviä. Kristillinen seurakunta on parhaimmillaan loistava kasvuympäristö ja turvaverkosta. sinutkin on tarkoitettu sekaan, yhteyteen toisten kanssa! Yhteyttä kanssasi etsimässä pastori Arto Malmberg.

Sarjasta: "Kristityn ravintoympyrä"

Liikemaailmassa eletään ns. kvartaalitalouden lainalaisuuksien mukaan. Neljännesvuosittain asetetut tavoitteet ohjaavat useimpien firmojen toimintaa. Ja tuloksia seurataan jatkuvasti. Jos annettuja tavoitteita ei saavuteta, korjaustoimenpiteitä tehdään välittömästi. Hengellisessä elämässä tällainen, tai millainen tahansa tavoitteellisuus koetaan usein vieraaksi ja jopa vääräksi. Sillä seurauksella, että monen kristityn hengellisen elämän hoitaminen on jatkuvasti sillä ‘pitäis joskus tehdä’ -listalla. Joka vuoden alussa tehdyt päätökset ovat jääneet haaveeksi arjen puristuksessa. Olisiko tavoitteellisuudesta hyötyä meidän elämässämme? Mitä se vaikuttaisi meidän Raamatun lukemiseemme, rukouselämäämme, seurakuntayhteyteemme tai evankelioimiseemme?

Opetusteksti     Messikysymykset

Muita opetuksia "Kristityn ravintoympyrä"

Powered by Series Engine