Jarmo Sormunen - 30.09.2017

Raamatun vitamiinipaketti

Oletko kärsinyt joskus vitamiinin puutteesta? Millaisia oireita Sinulla on ollut? Päätä särkee, huimaa, heikottaa ja väsyttää? Monet kristityt kärsivät hengellisistä puutostaudeista. Kuten fyysisellä puolella, myös hengellisessä puutostaudissa on kyse riittämättömästä tai vääränlaisesta ravinnosta. Jumala on antanut meille ravinnoksi Raamatun, jossa on kaikki tarvitsemamme hivenaineet. Se on paras suoja kaikenlaisia hengellisiä ‘viruksia’ ja ‘bakteereja’ vastaan. Mutta se ei suojaa meitä, ellemme me lue sitä. Tänäiltana vitamiiniannoksia on jakamassa pastori Jarmo Sormunen.

Sarjasta: "Kristityn ravintoympyrä"

Liikemaailmassa eletään ns. kvartaalitalouden lainalaisuuksien mukaan. Neljännesvuosittain asetetut tavoitteet ohjaavat useimpien firmojen toimintaa. Ja tuloksia seurataan jatkuvasti. Jos annettuja tavoitteita ei saavuteta, korjaustoimenpiteitä tehdään välittömästi. Hengellisessä elämässä tällainen, tai millainen tahansa tavoitteellisuus koetaan usein vieraaksi ja jopa vääräksi. Sillä seurauksella, että monen kristityn hengellisen elämän hoitaminen on jatkuvasti sillä ‘pitäis joskus tehdä’ -listalla. Joka vuoden alussa tehdyt päätökset ovat jääneet haaveeksi arjen puristuksessa. Olisiko tavoitteellisuudesta hyötyä meidän elämässämme? Mitä se vaikuttaisi meidän Raamatun lukemiseemme, rukouselämäämme, seurakuntayhteyteemme tai evankelioimiseemme?

Opetusteksti

Muita opetuksia "Kristityn ravintoympyrä"

Powered by Series Engine