Ensimmäisen opetuskerran nimi on “Jättiläisiä ja heinäsirkkoja “. Kuulostaako tutulta? Edessä oleva voi tuntua ja näyttää voittamattomalta jättiläiseltä, samaan aikaan itse kokee olevansa kuin heinäsirkka. Vastaavan tilanteen edessä oli aikoinaan Jumalan valitseman kansan jäsenet. Miten heille kävi ja mitä heidän valintansa meille kertovat ja opettavat.
Opetussarjassa "Luvatun Maan valloitus” kuljemme Israelin kansan kanssa palan matkaa luvattuun maahan. Pohdimme ja etsimme mitä samaa pitää sisällään kristityn oman sydämen valloitus.
“Määränpää korkealla” sitä se oli Israelin kansalle, kun luvattua maata lähdettiin valloittamaan. Tavoitteena oli voittaa moni paljon vahvempi kansakunta kuin mitä israelilaiset itse olivat. Jumala oli tuon maan heille luvannut ja hän ei lupaustaan perunut. Missä on meidän määränpäämme? Millaisilla lupauksilla olemme liikenteessä? Entä mikä on sinun Jebusilais kukkulasi? Näitä kysymyksiä pohdimme yhdessä pastori Arto Malmbergin kanssa.
Opetussarjassa "Luvatun Maan valloitus” kuljemme Israelin kansan kanssa palan matkaa luvattuun maahan. Pohdimme ja etsimme mitä samaa pitää sisällään kristityn oman sydämen valloitus.