Arto Malmberg - 06.02.2021

R-a-k-a-s

Tapani Kansa levyttämä R-a-k-a-s oli aikansa hittibiisi. Se ylsi tammikuussa 1977 listaykköseksi kaikkiaan 13 viikon ajaksi. Laulu kertoo miehestä, joka kuulemansa perusteella oli valmis jättämään mielestään kaiken muun, saadakseen omakseen unelmiensa naisen. Monet tämän maailman rakkauslaulut yrittävät tavoittaa, syvää, uskollista ja ikuista rakkautta. Sydämestä ikään kuin puuttuu palanen, jonka luulemme toisen ihmisen pystyvän täyttämään. Tuo puuttuva palanen on kuitenkin sen muotoinen, että sen pystyy täyttämään vain Jumala rakkaudessaan. Tähän rakkauden olemukseen ja rakkauteen sukellamme pastori Arto Malmbergin johdolla.

Sarjasta: "Levyraati"

Tämän opetussarjamme aiheet ovat rakkaus ja armo. Rakkaudesta on tehty lukematon määrä lauluja, armosta vähemmän. Armosta voisi kuitenkin sanoa, että se ilmentää rakkautta sen syvimmässä merkityksessä. Tämän opetussarjan opetukset ovat saaneet nimensä monelle tutuista lauluista.

Opetus ja messikysymykset

Muita opetuksia "Levyraati"

Powered by Series Engine

Arto Malmberg - 20.02.2021

I will always love you

I Will Always Love You julkaistiin Whitney Houstonin albumin ensimmäisenä singlenä vuonna 1992 ja siitä tuli jättimenestys, jota myytiin yli 12 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. ”Tulen aina rakastamaan sinua” laulun nimenä kertoo ikuisesta rakkaudesta, jonka lähteenä voi olla vain ikuinen rakkaus. Tämän rakkauden ilmenemismuotoihin tutustumme tosielämän tarinoiden kautta.

Sarjasta: "Levyraati"

Tämän opetussarjamme aiheet ovat rakkaus ja armo. Rakkaudesta on tehty lukematon määrä lauluja, armosta vähemmän. Armosta voisi kuitenkin sanoa, että se ilmentää rakkautta sen syvimmässä merkityksessä. Tämän opetussarjan opetukset ovat saaneet nimensä monelle tutuista lauluista.

Opetus ja messikysymykset

Muita opetuksia "Levyraati"

Powered by Series Engine