On sanottu, että valta turmelee ja että täydellinen valta turmelee täydellisesti. Ylpeys tekee ihmisen sokeaksi.
Kun kuningas Nebukadnessar ihastui omaan valtakuntaansa ja omaan valtaansa, Jumala päätti rakkaudessaan pysäyttää hänet. Muutamassa hetkessä tämä oman elämänsä mies ja kaikkien muiden käskijä joutui talutettavaan kuntoon. Häneltä vietiin niin johtajuus kuin mielenterveyskin. Nebukadnessar sairastui todennäköisesti boantropiaan, jossa sairastunut kuvittelee olevansa lehmä ja käyttäytyy kuin lehmä. Vaikka kuningas oli saanut unen kautta varoituksen tulevasta, sairaus yllätti hänet. Jumala nöyryytti ylpeän miehen ja osoitti, kuka todellisuudessa hallitsee maailman historiaa.
Vasta kun Nebukadnessar nöyrtyi ja antoi Jumalalle kunnian, hän parani ja sai kuin saikin takaisin niin järkensä, valtakuntansa kuin rikkautensakin. Ja siitä lähtien kuningas antoi kunnian Taivaan Jumalalle.
Jumala on sama tänään kuin tuolloin Nebunkin aikana. Hänellä on keinonsa pysäyttää meidät ja varjella meidät tuhoamasta omaamme ja toisten elämää.
Kenelle Sinä annat elämästäsi kunnian? Se kuuluu Jumalalle, eikä meille itsellemme.
Kuninkaan konkurssista opettaa pastori Jarmo Sormunen.
Opetussarjassa "Tyrannin leivissä" pysähdymme Danielin kirjan äärelle neljän opetuskerran verran. Danielin elämä oli erityinen, pitkä ja vaikuttava. Lähes koko elämänsä hän palveli virkamiehenä useamman eri vieraan vallan hallitsijan hallinnossa. Danielin elämä on vankka todistus siitä, että Jumalaa voi palvella mitä haasteellisimmissa olosuhteissa ja elämäntilanteissa.