Tässä "Madon ruokaa" -sarjan toisessa illassa Arto Malmberg puhuu aiheesta: "Täällä kuollaan!". Miten Sinä suhtaudut kuolemaan? Onko siitä vaikea puhua? Elämme kuoleman varjossa koko tämän elämämme. Kukin meistä lähtee vuorollaan, ennemmin tai myöhemmin. Ja siksi on tärkeä tietää, mikä meitä odottaa toisella puolen. Onko kuolema Sinulle piste, huutomerkki vai kaksoispiste? Jatkuuko elämäsi lause toisella puolella ja missä paikassa? Oletko matkalla taivaaseen vai kadotukseen?
Miksi kannattaa uskoa Jeesukseen? Ainakin siksi, että täällä kuollaan. Kuolema tuli maailmaan synnin tähden ja on ensimmäisistä ihmisistä lähtien hallinnut kaikkia ja kaikkialla. Jokainen meistäkin syntyy tänne kuollakseen. Mutta edessämme voi tämän elämän jälkeen olla ajallistakin kuolemaa pahempi osa. Mikäli emme ole elämämme aikana uskoneet Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen, joudumme Raamatun mukaan syntisyytemme tähden ikuiseen kadotukseen. Sitä varten Jeesus tuli ihmiseksi. Sitä varten Hän eli synnittömän elämän. Sitä varten Hän kuoli ja nousi yös kuolleista - että me pääsisimme taivaaseen. Ilman Hänen uhriaan me kaikki kuolisimme ikuisesti. Ilman Hänen sovitustyötään meillä ei olisi mitää toivoa päästä irti kuoleman kirouksesta.