Tapani Suonto - 18.11.2017

Menestysteologian haaste?

Mistä menestysteologiassa on kyse? Miten se on syntynyt ja miksi? Mitä kautta se on tullut suomalaiseen kristillisyyteen? Millaista hedelmää se saa aikaan? Miten me voisimme välttää menestysteologiaa omassa elämässämme? Miten tähän ilmiöön pitäisi suhtautua? Innoittavana raamatunopettajana tunnettu Tapani Suonto on kohdannut näitä kysymyksiä mm. sielunhoidollisissa keskusteluissa ja auttanut monia lainalaisia kristittyjä vapauteen. Tapani saapuu vieraaksemme tähän iltaan.

Sarjasta: "Menestys vai menetys"

Itsekkyys, ylpeys, oman edun tavoitteleminen ja menestyminen ovat meidän aikamme ohjaavia arvoja. Ja kuten aina, ajassamme vaikuttavat arvot työntyvät myös kristillisyyteemme. Ne eivät vaikuta ainoastaan seurakunnan ulkopuolelta vaan ovat tunkeutuneet myös kristillisen seurakunnan sisälle, sen oppiin ja käytänteisiin. Ne hapattavat meitä vähitellen niin, että hyväksymme sellaista, jota aiemmin olisimme kavahtaneet. Yksi tällainen liikehdintä tai hapatus hengellisessä kentässä on ns. menestysteologia. Se on vahvistanut asemaansa suomalaisessakin kristillisyydessä kenties huomaamattamme. Itsekkyydestä, ylpeydestä, oman edun edun ja menestyksen tavoittelemisesta on tehty toimivan kristillisyyden mittareita ja jopa hyveitä. Mitä menestysteologia oikein on? Miten se on syntynyt? Miten se vaikuttaa ja mistä sen erottaa? Miten siihen pitäisi suhtautua?

Messikysymykset

Muita opetuksia

Powered by Series Engine