Seurakunta on kuin perhe, jossa eletään yhdessä erilaisia elämänvaiheita eri ikäisinä. Kaikki tämä yhteiselämä vaatii hiomista ja välillä oikaisemistakin. Miehillä ja naisilla on myös omat roolinsa seurakunnan rakentamisessa. Lisäksi Paavali ohjeistaa Timoteusta kuinka kohdata ja ohjata eri ikäisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Näitä asioita kanssamme tulee pohtimaan pastori Arto Malmberg.
Tässä opetussarjassa viivymme ensimmäisen Timoteuskirjeen äärellä. Kirje kuuluu ns. pastoraali- eli paimenkirjeisiin, koska siinä annetaan ohjeita seurakuntien johtajille. Kirjeessä on ohjeita seurakunnan johtamisesta ja sen palvelijoista, miesten ja naisten käyttäytymisestä seurakunnan tilaisuuksissa, leskien ja orpojen huoltamisesta, sekä harhaoppien vastustamisesta.