Kohdataan ja hyväksytään

Satamaseurakunnassa ihmisten kohtaaminen ja hyväksyminen on arvokasta ja tärkeää. Mitä sitten ihmisten hyväksyminen tarkoittaa käytännössä seurakunnan ihmissuhteiden luomisessa ja niiden syvenemisessä? Voisiko se tarkoittaa sitä, että seurakuntaan valikoituu vain samanhenkisiä, samanlaisia ja samalla tavoin toimivia ihmisiä, joiden kanssa on helppoa olla samaa mieltä? Mielestäni sen ei ehdottomasti pitäisi tarkoittaa tuota, koska se hyvin pian eristäisi Sataman ”vääränlaisista” ihmisistä ja koko muusta maailmasta, jossa me kaikki kuitenkin elämme ja vaikutamme (Joh. 20:21). Satamasta tulisi saareke tai linnake tai tylyke, jonne ei olisi helppo monenkaan tulla. Raamattu ei kuitenkaan kehota seurakuntaa eristäytymään omaksi saarekkeekseen, vaikka Jumala onkin meidät erottanut: erottanut olemaan suolana ja valona, kärsimään toistemme puolesta ja jakamaan asiamme, ja rakastamaan erilaisuutta (Matt. 9:35-36)! Miten me käytännössä voimme välttyä eristäytymästä? Miten minä voin elää raamatullisten periaatteiden mukaan ja silti elää oman syntisyyden ja syntien keskellä? Näihin kysymyksiin löytyy varmasti vastauksia monesta näkökulmasta. Minua kiinnostaa syntisen ihmisen kohtaaminen ja hyväksyminen.

Pelkoja joka lähtöön

Jeesuksen kertakaikkinen syntien sovittaminen ei tehnyt ihmisistä synnittömiä. Satamaseurakunta on syntisten seurakunta. Tämän ja toistemme kanssa on elettävä, eikä se onneksemme ole tehty mahdottomaksi, sillä syntisten seurakunnassa Jumala ja armo kasvavat suuriksi. Paavali ei kehottanut ihmisiä tekemään syntiä, enkä missään nimessä tarkoita sitä minäkään. Totuus on, että ihmiset, jotka eivät mielestään ole syntisiä eivät tarvitse Jumalaa, eivätkä seurakuntaa. Raamatun mukaan totta on myös, että me olemme kaikki Jumalan edessä syntisiä, ja siksi lähtökohdiltamme samanlaisia. Miksi siis kaunistelisimme ja peittelisimme elämäämme ja naamioituisimme toisiltamme, kun voisimme yrittää rakentavasti jakaa elämäämme ja kokemuksiamme? Voisimme osoittaa toisillemme hyväksyntäämme ja tukeamme. Voisimme huomata, että emme ole yksin – emme elä elämämme merkityksellisiä tilanteita ja tunteita yksinämme. Pelkäämmekö, että loukkaamme toisiamme? Vai pelkäämmekö enemmän sitä, että emme tulisikaan hyväksytyksi sellaisina kristittyinä kuin olemme? Pelkäänkö, että olen syntisempi kuin muut? Ovatko pelkoni sen arvoisia, että niiden on annettava ohjata päätöksiäni ja käyttäytymistäni?

Myönnän… Opettelen elämään pelkojeni kanssa. Minulle on joissakin tilanteissa vaikeaa sanoa suoraan mitä ajattelen ja mitä olen, tai mitä onkaan tullut tehtyä. Mieluummin ilmaisen ajatuksiani kiertäen, jopa peitellen ja koristellen elämääni. Pyrin miellyttämään ja pelkään hylätyksi tulemista. Pelkään, että toinen loukkaantuu tai, että minä loukkaannun. Loukkaantumisen näyttäminen on pelottavaa. Inhimilliseksi tuleminen on pelottavaa. En uskalla ajatella toisin – saatikka aina ilmaista sitä. Onko minun tukahdutettava luovuuteni pelkojeni edessä ja tehtävä asiat samoin kuin aina ennenkin olen tehnyt? Lasken kustannuksia ihan väärissä asioissa. Aiemmat kokemukseni, itsetuntoni, kasvojen menettämisen pelko ja häpeän pelko saavat minut laskemaan kustannuksia ja naamioitumaan. Joskus valitsen olla elämättä valkeudessa, koska se on niin helppoa ja turvallista. Sitten olenkin yksinäni ja elän salattua elämää.

Varmasti on tilanteita, joissa on viisautta olla tuomatta kaikkia asioitaan seurakunnan tai edes sen yksittäisen jäsenen tietoon. On kuitenkin viisautta, että jokaisella olisi joku uskottu ystävä, jolle voi puhua ihan mistä vaan, vaikka sitten omassa seurakunnassa. Minusta näyttää siltä, että valkeudessa vaeltaminen on syntien tunnistamisen ja tunnustamisen lisäksi mm. inhimilliseksi tulemista, tunteiden näyttämistä, tarpeiden ja ajatusten pukemista sanoiksi, persoonamme näkymistä. Me tarvitsemme jonkun, jolle voimme olla oma itsemme. Me tarvitsemme hyväksyntää ja rakkautta. Me tarvitsemme turvallisen ympäristön, jossa voimme harjoitella pelkojen ja naamioiden murtamista.

Ihmispeloista jumalanpelkoon

Muistattehan kuinka kovasti Jeesus puhutteli fariseuksia heidän ulkokullatusta kuorestaan (Matt. 12:33-34)? En haluaisi kuulua siihen kirottujen kyykäärmeiden joukkoon. Joskus silti huomaan kuuluvani... Toisinaan teen sitä mitä en haluaisi. Olen siis syntinen; kuitenkin Jeesuksen kohtaama, armahdettu ja rakastettu. Mikään ei ole Häneltä piilossa. Kuinka voisin naamioitua Kaikkivaltiaalta ja Kaikkitietävältä? Miksi edes yritän vaivautua? Jumalan äärettömässä rakkaudessa meillä jokaisella on turvallinen syli harjoitella kovan kuoren murtamista. Toukasta voi tulla perhonen. Muuttuminen Jumalan avulla on mahdollista ja raamatullista (2. Kor. 5:17).

Ihmisten edessä naamioituminen on helppoa ja turvallista, mutta uskon, että sillä on kääntöpuolensa. Jos itse naamioidumme, emme kenties pysty osoittamaan hyväksyntäämme ja rakkauttamme erilaisia ihmisiä kohtaan, emmekä varmaankaan pystyisi aidosti kohtaamaan muita syntisiä ihmisiä. Samalla kun peitämme todellisen minuutemme muilta, saatamme tiedostamatta hylätä kohtaamamme ihmisen hänen erilaisuutensa, avoimuutensa, inhimillisyytensä ja syntisyytensä vuoksi. Uskon, että naamioituminen johtaa ihmisten epäaitoon kohtaamiseen ja hyväksyntään, mikä voi johtaa koko seurakunnan eristäytymiseen. Samalla uskon, että olemalla rohkeasti aitoja, näyttämällä tunteemme ja värimme – välillä loukkaantuen ja vihastuen, toisiamme kannustaen, yhdessä iloiten ja surren - voimme välttää eristäytymisen ja epäaitouden loukut. Jos vain emme pelkäisi kaltaisiamme, voisimme kohdata ja hyväksyä lähimmäisemme. Jos sallimme Jumalan luomien inhimillisten ominaisuuksiemme kirjon näkyä, voimme alkaa nähdä ja ymmärtää myös Jumalaa paremmin. Olemmehan Jumalan kuviksi luotuja (1. Moos. 1:26-27) – rikkinäisiä tosin. Vaan eipä hätää: Kristus pystyy tätä kuvaa eheyttämään (2. Kor. 3:18). Siksi uskon myös, että riisumalla naamiomme, annamme mahdollisuuden hedelmälliselle ja kestävälle hengelliselle kasvulle. Kasvun pohjat yhteiseen, jaettuun elämään ja läheisyyteen on luotu Kristuksessa anteeksiannon kautta.

Satamaseurakunnassa jokaisen kristityn henkilökohtaista suhdetta elävään Jumalaan ja hänen kasvuaan Hänessä halutaan tukea. Kasvu on Jumalan työtä meissä jokaisessa. Hän osaa tehdä sen viisaasti ja rakentavasti. Haluan kehottaa sinua uskomaan Jumalan hyvään tahtoon meissä. Hän rakastaa sinua ja hyväksyy sinut juuri sellaisena kuin olet (2. Kor. 5: 18, 2. Kor. 5:21, Ef. 1:3-14, Ef. 2:1-9)! Tahdotko uskoa, että Jumala rakastaa sinua ja hyväksyy sinut ilman ehtoja Jeesuksessa? Uskotko, että sinun ei tarvitse väärällä tavalla miellyttää Jumalaa tai ketään ihmistä? Sinä miellytät Jumalaa pelkästään olemalla Kristuksen oma. Tästä alkaa eheytymisen ja hyväksytyksi tulemisen elämä.

Kun uskomme ja luotamme Kristuksen rakkauteen meitä kohtaan ja Hänen hyvään tahtoonsa, uskallamme vähävähältä riisua naamiomme myös ihmisten edessä. Kun elämme Kristuksen rakkaudessa ja rakkaudesta, meitä on helppo lähestyä, ja meidän on helppo hyväksyä toisemme. Näin voimme elää todeksi Kristuksen armotaloutta tässä ajassa, ja rakastamalla lähimmäisiämme täytämme Kristuksen lain. Voimme kaikki kasvaa Kristuksen tuntemisessa turvallisessa ja välittävässä ympäristössä. Siksi Satamaseurakunnassa on tärkeää, että jokainen tulisi aidosti ja rakkaudellisesti kohdatuksi ja hyväksytyksi.

Joka ihmisiä pelkää, on pelkonsa vanki, joka luottaa Herraan, on turvassa. Snl. 29:25

Siunausta päivääsi, Pasi

PS: Voimme harjoitella kaikkea tätä turvallisesti Sataman pienryhmissä eli Messeissä. Messit alkavat taas toimia pikkuhiljaa kesän jälkeen ja uusia syntyy tarpeen mukaan. Kun tulemme hyväksytyksi pienessä ryhmässä, ja osaamme hyväksyä erilaisuutta osoittaen sitä käytännössä, uskon, että Jumalan avulla voimme tulla aitoina näkyviksi myös odottamattomissa tilanteissa ja paikoissa.

 

Muistathan mikä on Jumalan meille antamista käskyistä ensimmäinen.

Muistathan mitä israelilaiset Aaronin johdolla tekivät Mooseksen palatessa ensimmäisellä kerralla Siinailta.

Onko sinulla jokin epäjumala/idoli? Sen ei tarvitse olla kullasta tehty vasikka. Se voi olla sinun sisälläsi. Epäjumalaksi muodostuu mikä tahansa asia mikä vie Jumalan ykköspaikan sydämestämme. Se voi olla esimerkiksi raha, ihmissuhde, seurakunta, työ, nautinto, menestys, älykkyys tai ulkonäkö.

Käytä hetki aikaa ja vastaa seuraaviin kysymyksiin: Mistä sinä saat turvaa eniten? Mikä antaa sinulle identiteettisi? Minkä ajattelemiseen käytät eniten aikaasi? Mikä asia tuo sinulle eniten surua ja iloa? Mikä läheistesi mielestä on sinun epäjumalasi? Minkä menettämistä pelkäät eniten? Mistä haluat tulla muistetuksi?

Minä sain vastauksiksi rahan, ihmissuhteen, menestyksen ja älykkyyden. Näissä näyttäisi olevan minun identiteettini, turvani, iloni ja suruni - ainakin osittain. Mille sijalle Jumala onkaan päätynyt sydämessäni...

Tiedän, että epäjumalani eivät lupaa eivätkä anna minulle mitään. Ne eivät ole minua luoneet. Ne kuluttavat minua ja vievät elämästäni ilon. Ne houkuttavat antamaan elämästäni aina vain suuremman osan niille. Ne vievät todellisen Jumalan paikan ja ohjaavat minun elämäni lopulta haaksirikkoon.

Tästä voi kuitenkin päästä selville vesille.

Muistatko mitä Jeesus kysyi Pietarilta kolme kertaa heidän ollessaan Tiberiaassa? Joh. 21:15-17. Uskotko, että Jeesus kysyy sitä samaa sinulta?

Minä uskon, että Jeesuksen rakastaminen on ykkösasia suhteessamme Jumalaan. Se on sisäänrakennettu ensimmäiseen käskyyn. Siitä olemme saaneet täydellisen esimerkin Jeesuksessa. Siihen olemme ikuisuudessa kutsutut. Sitä Jeesus kysyy meiltä lakkaamatta.

Opetellaan yhdessä rakastamaan Jeesusta koko mielellämme, sielullamme ja sydämellämme (Matt. 22:37,38). Tätä Hän tahtoisi meidän tekevän kaikista palavimmin. Hän on antanut meille olemassaolon tarkoituksen. Hänessä on ilomme, surumme ja turvamme. Ilo Herrassa on meidän väkevyytemme. (Neh. 8:10)

Uskoa vai urheilua?

Uskolla ja urheilulla on suoraan Raamatun teksteistä löydettäviä yhteisiä nimittäjiä. Tämä asia tulvahti mieleeni varmastikin juuri vietettävien Vancouverin talviolympialaisten vuoksi. Mitä yhteistä uskolla ja urheilulla sitten onkaan? Ainakin se, että palkinto on luvattu kaikille voittajille. Uskon, että Jeesuksessa me kaikki voimme saada meille luvatun ja etukäteen valmistetun palkinnon. Urheilussa se on ansaittava. Uskossa se saadaan.

Kaikki kisoja joskus katsoneet tai urheilua läheltä seuranneet tietävät, että olympiatasoinen kilpaurheilu on kovaa työtä. Urheilija joutuu jatkuvasti piiskaamaan itseään parempaan suoritukseen. Jos ei urheilija itse, niin sitten valmentaja. Paavalin mukaan (1. Kor. 9:24-27) myös uskovan on itsensä hilliten, määrätietoisesti ja ruumistaan kurittaen käytävä kohti katoamatonta voittoseppelettä.

Seurakunnassako helppoa?

Voisiko tästä yleistäen lausahtaa, että aivan niin kuin urheilukilpailujen järjestäminen on kovaa työtä, myös seurakuntaan liittyy paljolti kovaa ja kurinalaista työtä? Mielestäni seurakunnassa kuin seurakunnassa tehdään paljon toistoja ja harjoitteita, joilla voimme väsyttää ja turruttaa itsemme ja toiset seurakunta-aktivistit. Omasta puolestani haluan todeta, vaikken ruumistani muista aina kurittaakaan, että olen usein löytänyt itseni pohtimasta sitä kuinka paljon tähän kaikkeen touhuun, toimintaan ja yhdessäoloon liittyy ihan raakaa - kädet kyynärpäitä myöten savessa - työtä. Vaikka Satamaseurakunnassa esimerkiksi musiikki- ja av-laitteiden roudaus loppuisi, olisin silti sitä mieltä, että seurakunnan toiminnan pyörittämisen arki lopulta kävisi voimillemme.

Miten voi voittaa? 

Yksi juttu vielä. Usein kuulee sanottavan, että tasaväkisen kilpailun voitosta kamppailtaessa voiton vie se, joka on henkisesti muita kilpakumppaneita vahvempi. Voitokkaassa kilpailusuorituksessa on kuulemma vain 10 % fysiikkaa ja 90 % henkistä voimaa. Ajattelen, että niin uskovan kilpajuoksussa kohti katoamatonta seppelettä kuin seurakunnan toiminnassakin ihmisen rooli on pieni, mutta lopputuloksen kannalta merkittävä. Kun taas Hengen Voima, joka on Pyhä Henki, on lopputuloksen kannalta aivan ratkaisevassa roolissa. Joku onkin sanonut, että luottaessamme omiin suunnitelmiimme ja voimaamme, unohdamme luottaa Jumalaan ja Pyhään Henkeen - siis siihen 9000000 %:iin. Mitä jää seurakunnasta jäljelle, jos Pyhä Henki otettaisiin pois? Jos siis ratkaisevin osa tulee Hengestä, niin miksi emme ottaisi tätä toiminnassamme huomioon! Miten sinä koet seurakunnassamme Pyhän Hengen vaikutuksen? Kuinka paljon Jumala saa meissä ja seurakunnassamme vaikuttaa? Miten tätä voisit tarkastella ja arvioida? Kuinka voisimme yhdessä elää Pyhän Hengen johdattamina ja Jumalaan lujasti luottaen?

Joka tapauksessa minä henkilökohtaisesti tarvitsen Pyhää Henkeä. Sinä tarvitset Häntä. Seurakuntamme tarvitsee Hänen läsnäoloaan. Mielestäni, meidän tarvitsee seurakuntana käyttää yhteisestä ajastamme entistä merkittävämpi osa Hänen kanssaan käytävään keskusteluun. Vai riittääkö sinulle 10 %?

Kiinnostuitko muuten Pyhästä Hengestä? Kuka Hän on? Mistä Hän tulee? Mitä Hän tekee? Miten Hän vaikuttaa? Miten voin saada Pyhän Hengen? Kaikkiin näihin ja moniin muihinkin kysymyksiisi saat vastauksen tulevan kesän aikana. Olen nimittäin kuullut, että kesällä grillit taas kuumenevat ja pureudumme syvälle Pyhän Hengen persoonaan.

Yhteinen näky?

Satamaseurakunnalla on unelma. Tiedätkö mikä se on? Jos et vielä tiedä tai et enää muista, niin pyydän sinua kysymään sitä minulta kun seuraavan kerran tavataan. Juttelen siitä kanssasi mielelläni. Odotan innolla yhteydenottoja...

Unelmamme ei ole vanhentunut, muuttunut tai muutoinkaan pilaantunut. Minun mielestä se ei enää ohjaa seurakuntaamme eli meidän toimintaamme riittävästi. Perustamisvaiheessa se auttoi meitä näkemään mikä seurakunnassa on tavoiteltavaa. Emme ole vielä tavoitteessamme, mutta minusta tuntuu, että emme ole varmoja siitä millaisia askelia tulisi seuraavaksi ottaa. Minä haluaisin rohkeasti mennä pidemmälle Jumalan suunnitelmassa - kohti unelmaamme. Haluatko sinä? Minä en halua tyytyä siihen mitä jo on. Olenko sitten tyytymätön? En, mielestäni olen innoissani siitä missä nyt olemme! Haluan tätä lisää, enemmän, haluan lähemmäksi Jumalaa. Haluan, että me kaikki saisimme tuntea Jumalan omana Isänämme ja kasvaa Hänen hoidossaan. Olemmehan vasta seurakuntana lähteneet maasta, ja olemme matkamme alkupäässä. Olen kysellyt jo jonkin aikaa, mitä Jumalalla olisi minulle ja Satamalle suunnitelmissa. Voisitko sinäkin kysellä tätä samaa?

Usein unelmiemme kanssa käy niin etteivät ne toteudu pian ja itsestään. Ne ovat sen verran isoja. Joudumme usein asettamaan välitavoitteita voidaksemme välillä pysähtyä katsomaan ja tarkistamaan suuntaamme. Nyt kun olemme lähes pari vuotta kulkeneet kohti tavoitteitamme, haluaisin perusteellisemmin ottaa aikaa ja tarkastella nykyasemaamme. Koen vahvasti, että tälläiseen työhön ei ole voimia ja mahdollisuutta vanhimmistossa taikka johtotiimissä. Näin ollen joudumme helposti tilanteeseen, jossa itseämme kurittaen pyrimme määrätietoisesti kulkemaan kohti asetettuja tavoitteita. Tässä on nyt vaarana, että se 90 % on pelkkää yritystä ja 10 % Henkeä.

Rukoillaan!

Kaiken tämän sanottuani, vetoan teihin kaikkiin satamalaisiiin, jotta te rukoilisitte vanhimmiston ja johtotiimin puolesta, mutta ennen kaikkea koko Satamaseurakunnan puolesta ja sen tulevan suunnan ja päivitettyjen unelmien puolesta. Rukoillaan, että saisimme näyn suoraan Pyhältä Hengeltä, ja että meillä olisi kärsivällisyyttä odottaa sitä.  Pyydän teitä kaikkia tulemaan rukoustalkoisiin mukaan. Onhan kyse seurakuntamme yhteisestä tulevaisuudesta. Rukoillaan yhdessä! Tulkaa rohkeasti mukaan. Tulkaa juttelemaan - kerron mielelläni kaikesta mitä tähän liittyy.

Kun näin voimakkaasti kirjoitan uusista unelmista, haluan myös toppuutella ja vakuuttaa, että haluan edelleen säilyttää nykyisen unelmamme mukaisen innostavan, kotoisan ja välittävän seurakunnan, jossa kasvamme ja tavoitamme yhdessä. En vielä lähde arvailemaan millaisia uusia askelia Jumalla on Satamalle varattuna, vaan haluaisin rukoilla kaikkien teidän kanssanne valmiutta ja haluukkuutta ottaa vastaan sitä mitä Henki ilmoittaa. Toki minulla on joitakin ajatuksia siitä mihin suuntaan Satamaa voisi alkaa ohjata, mutta valitettavasti ne ovat vain minun ajatuksiani. Haluaisin koetella ne kanssanne jossain vaiheessa - viimeistään kesällä.

Seurakunnan konehuoneessa tapahtuu

Vanhimmiston kokoonpano on pysynyt kohta kaksi vuotta samana. Koska viisihenkisen vanhimmistomme jäsenien toimikaudeksi on säännöissämme määritelty neljä vuotta, olemme tulossa kohtaan, jossa ensimmäisten kahden arvotun varsinaisen jäsenen ja samoin yhden varajäsenen ensimmäinen kausi on pian päätöksessään. Erovuoroisten arpa osui Raimo Mannisen, Tapio Mattilan ja Mikko Kotron kohdalle.

Näin ollen lähestymme Satamassa tilannetta, jossa vanhimmistoon on valittava ajalle 1.8.2010 - 31.7.2014 kaksi varsinaista jäsentä ja yksi varajäsen. Vanhimmiston jäsenien valinnan suorittaa Satamaseurakunnan jäsenien valitsema valintatoimikunta. Valintatoimikunta valitaan

Kokous pidetään Kivistön työväentalolla juuri ennen Raamattusamaa. Kutsu kokoukseen lähetetään kaikille jäsenille sähköpostitse tai se on myös luettavissa näiltä nettisivuilta. Tervetuloa!

Välittömästi kokouksen jälkeen vastaleivottu valintatoimikunta aloittaa tehtävänsä: se valitsee vanhimmistoon jäsenet. Toimikunnan työ lakkaa kun valinnat on tehty. Toiveissa on, että heinäkuun loppuun mennessä Satamalla on uusi vanhimmisto. Jotta toimikunta voisi tehdä työnsä hyvin, ja jotta seurakuntamme vanhimmistoon tulisi valituiksi oikeat henkilöt, pyydänkin teitä kaikkia rukoilemaan säännöllisesti tulevien valintojen ja kaikkien tässä prosessissa olevien henkilöiden puolesta.

Tällä välin sinä voit rukoilla oman kutsumuksesi puolesta ja asettua rohkeasti ehdolle ilmoittamalla kiinnostumisestasi toimivalle vanhimmistolle tai myöhemmin valittavalle valintatoimikunnalle. Toimikunta ottaa sinuun varmasti yhteyttä.

Olethan mukana rukoilemassa!

Jottei rukousaiheet loppuisi, niin tässä muutama: uusi vanhimmisto valitsee myös uuden puheenjohtajan ja sihteerin sekä vahvistaa monia henkilövalintoja seuraavalle toimintakaudelle. Näitä toimiamme ovat mm. johtotiimin jäsenet, rahastonhoitaja, taloustoimikunta jne. Lisäksi olemme seurakuntana sitoutuneet maksamaan 31.7. saakka 10 % kaikista tuloistamme Helping Hand's -järjestölle. Tämäkin asia on kesän lopulla uudellenarvioitavana. Käykääpä jututtamassa Nick Dimakidesiä. Hän varmasti kertoo mielellään Ateenasta viimeisimmät kuulumiset.

Siis rukoillaan kaikkien näissä mukana olevien ihmisten ja tulevien asioiden selkeän johdatuksen puolesta. Kuten Raamatussa sanotaan: "Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden." Eipä muuta kuin anomaan!

 

Pasi