“Mä en sitten ymmärrä, miten Jumala on niin pikkumainen, että vaatii uskoa johonkin kuolleeseen puuseppään. Ja uhkaa kadotuksella jos ei usko. Enhän minä ole ketään tappanut, enkä edes varastanut keneltäkään mitään - jos ei verottajaa lasketa. Kyllähän mä ymmärrän että Hitler tai Stalin ansaitsee helvetin. Mutta että ihan tavallinen kunnon ihminen...” Näin moni saattaa ajatella...

Jeesus sanoi näin: Kun Pyhä Henki tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion. Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun.  Jh 16:8-9

Meille ihmisille on luonnollista ajatella, että meidän kohtalomme määräytyy sen mukaan, miten paljon tai vähän olemme tehneet syntiä. Emme näe, että pienikin synti riittää kadottamaan meidät.
Todellisuudessa synnin määrä ei ratkaise, vaan se, otammeko vastaan Jumalan valmistaman pelastuksen. Ihminen ei nimittäin joudu kadotukseen siksi, että hän on syntinen, vaan siksi, että ei syntisenä usko Jeesuksen sovittaneen hänen syntejään.   

(Suolapala 8.9.2010 - Radio Dei klo 12.20)

Missä Sinä viihdyt kaikkein parhaiten? Veikkaan, että siellä missä Sinusta tykätään. Siellä missä Sinusta ollaan kiinnostuneita, missä Sinut tunnetaan nimeltä, missä Sinua ja Sinun mielipiteitäsi kuunnellaan. Siellä missä ihmisiin ylipäätään suhtaudutaan rakkaudellisesti. Sillä rakkaudellinen ilmapiiri vetää meitä puoleensa kuin hunaja.

Jättaessään hyvästejään oppilailleen Jeesus kehotti heitä rakastamaan toisiaan ja jatkoi: Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus. Jh 13:35

Keskinäinen välittäminen, huolenpito ja rakkaus ovat kaikkein parhaimpia suosituksia seurakunnasta. On sanottu, että jos yhteisössä rakastetaan ihmisiä, väkimäärä ja raha ovat kaikkein pienimpiä ongelmia. Keskinäinen rakkaus on sekä tuntomerkki että suosituskirje Jeesuksen seuraajista.

Mutta tätä rakkautta ei kukaan voi puristaa itsestään. Jumala lahjoittaa sen jokaiselle, joka uskoo Jeesukseen. Tosin tuon lahjan voi kyllä peittää omalla kitkeryydellään ja synnillään. Mutta Jumalan rakkauden kokeminen puhdistaa sen jälleen ja antaa meille voiman rakastaa toisiakin Jeesukselle.

Jarmo Sormunen 

Minua hämmästyttää joka vuosi, miten keväinen valo vaikuttaa meihin pohjoisen ihmisiin.  Kuin pienet peikot me kömmimme kaamoksen jälkeen ulos luolistamme, avaamme silmiämme ja imemme valoa väsyneeseen kroppaamme. Pitenevät päivät tuovat aivan uutta energiaa koko ihmiseen. Eikä kyse ole mistään taskulampusta, vaan kokonaisvaltaisesta päivän valosta, joka saa aamut näyttämään kirkkaammilta ja päivät pitemmiltä.  Enemmän voimia, enemmän positiivisuutta.  

Jeesus on miljoona kertaa suurempi, kokonaisvaltaisempi ja kirkkaampi kuin meidän aurinkomme valaisema päivä. Hän sanoo:  Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen. Jh 12:46

Ihminen syntyy luonnostaan pimeään kaamokseen. Maailma on masentava paikka, jossa synti, pahuus ja itsekkyys estävät meitä näkemästä todellisuutta oikein. Silti me olemme tottuneet niin hämärään, että pelkäämme päivän valoa. Pelkäämme sitä totuutta, jonka Jeesus elämäämme tuo.

Mutta jos uskallamme uskoa Häneen, jos uskallamme tulla Hänen valoonsa, maailmamme saa värit.  Saamme syntimme anteeksi. Saamme aivan uuden voiman. Saamme uuden toivon keskelle oman elämämme kaamosta - kun Jeesus tuo kevään meidän elämäämme.